perjantai 18. joulukuuta 2015

Kirjallista asiaa

Ostin joululahjaksi kirjan.  Harkitsin, punnitsin ja pohdin tarkkaan, kuuntelin suositukset ja päädyin. Hienoisena taka-ajatuksena ja lehmänä ojassa on kiinnostus lukea Käen kutsu itsekin. No kas, Päätymisen jälkeen ei sitten mennytkään ns. ihan putkeen.

Koska kirja on jo pari vuotta vanha, sitä ei löytynyt useimmiten käyttämästäni kirjakaupasta ihan noin vain hyllystä poimien. Ko. kirjakauppaan se luvattiin ystävällisesti tilata, hinta oli varsin sopuisa ja toimitusajaksi luvattiin pari kolme päivää. Erinäisten päivien jälkeen tuli viesti toimituksen viivästymisestä noin viikolla. Pikainen laskutoimitus osoitti että ei ehdi jouluksi ei. Poikkesin kauppareissullani toiseen kirjakauppaan. Hyllystä löytyi! Kiskurihintaan. Ahdistuin vähän. Koko prosessin aloittaminen alusta eli jonkun muun kirjan valitseminen tuntui kuitenkin vielä ahdistavammalta, joten vedin henkeä ja maksoin. Oli siinä sitten puoli tuntia aikaa ennen seuraavaa pakollista etappia,  joten poikkesin viereiselle kirpparille vielä. Kaikki arvaavat mitä löysin noin kolmannesta pöydästä. Neljällä eurolla.

Tarinan opetus; käy aina ensin kirpparilla. Aina. (Jos et löydä mitä hait voit kuitenkin löytää mukin tai vällyn.)

P.S. Ostin sen kirjan kirpparilta. Ja vaihdoin kirjakaupasta ostetun toiseen kirjaan. Kirjakauppakäynnistä huolimatta tämä menee omassa luokassaan halpojen huvien kriteereistä läpi, koska käytännössä tai edes teoriassa jollain tasolla se tuntematon kirppismyyjä tavallaan tarjosi mulle itselleni joululahjaksi Laura Lindstedtin Oneironin.

P.S. 2. Koska huomenna ohjelmassa on uintia ja säästöä tulee 7,5 euroa kaupungin tarjotessa joululahjaksi ilmaisen sisäänpääsyn Impivaaran uimahalliin, kirjaostos on jo lähes kuitattu ja kohta ollaan plussalla. Näkisipä vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti