sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Talviurheilua talvea odotellessa

Lapseni, nuo ilmeiset vaihdokkaat tai ainakin hyppygeeniset, tykkäävät luistella. Itse en moista taitoa koskaan oppinut, ei toimi käsien ja jalkojen koordinaatio riittävästi ja tasapaino ei ollenkaan.

Ideaalitilanne on siis sellainen, että lapset luistelevat ja minä luen kirjaa samalla paleltumatta kuoliaaksi. Ulkojää, olkoonkin ilmainen ja mahdollisesti joskus keskitalvella saatavilla rajoituksetta, ei siis ole mikään ratkaisu. (Lisään ansiolistaani köyhyyden, pihiyden ja laiskuuden perään vielä mukavuudenhaluisuuden. Lista pitenee vielä jatkossakin.) Ratkaisu on jäähallin yleisöluisteluvuoro.

Impivaaran jäähallissa yleisöluistelua on maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Sijainti on meille loistava, mutta ajat aika lyhyet eli paikalla pitää oikeasti olla kun vuoro alkaa eikä kupeksia vielä siinä vaiheessa miettimässä mihin tulikaan laittaneeksi avaimet ja montako hanskaa yksi lapsi onnistuu päivässä hukkaamaan. Pukukoppia ei ole käytössä, joten sormet kohmettuvat lasten luistimennauhoja sitoessa ja tämä sekä nostaa aggressiotasoa että vaikeuttaa kirjan lukemista. Kahvio on, mikä on sinänsä kiva mutta lisää riskiä käyttää rahaa turhaan pullaan. Vai onko turhaa pullaa?

Raision Kerttulan jäähallissa yleisövuoroja on lauantaisin ja sunnuntaisin. Täällä on erikseen myös mailavuoroja. Pukukoppi on lämmin ja vuorot niin pitkiä, että hanskoja ehtii etsiä pidemmänkin kaavan kautta. Kirjaa kykenee lukemaan hallin puolella, myös istuinalustoja on tarjolla. Kahviota ei ole, joten täältä pääsee oikeasti rahaa käyttämättä pois.

Yleisövuoroissa on molemmissa kaupungeissa täältä minun vinkkelistäni sellainen ratkaisevan positiivinen piirre, että ne ovat ihan ilmaisia käyttäjilleen. Tämä harrastus maksaa siis vain luistinten ja kypärien verran, kiitos siitä.

Suosittelen termaria mukaan. Yhtään kertaa en ole vielä itse sitä muistanut, mutta joskus vielä muistan.

1 kommentti: