Töiden jälkeen ehtii käydä vieraissa.

Tai no joojoo, tutuissa. Entisestä kotikaupungistani kaipaan kahta asiaa. Ylikulkusiltoja ja kirjastoa. Ensinmainitut on valitettavasti purettu ja jäljellä on vain fiilistelypätkä, joka sekin on korjattu ja ehostettu nätiksi eikä siten ole lainkaan alkuperäisessä asussaan. Tyhmää sellainen.

Mutta kirjasto! Olen muuttanut Raisiosta pois jo ennen nykyisen, hienon kirjastotalon rakentamista. Vanha kirjastotalo, entinen kaupungintalo, oli vielä enemmän se juttu. Näen siitä joskus unia. Raision kirjaston nuortenosastolla oli vuonna 1986 some ennen kuin kukaan somesta mitään tiesi; sininen mappi jossa pinkka paperia ja lupa kirjoittaa terveisiä kavereille ja vastailla niihin. (En ole edes yrittänyt selittää tätä lapsilleni, noille kännykännäpyttelijöille.) Musiikkiosastolla oli pyöreät pöydät, joiden keskellä oli kuulokkeiden piuhaa varten sellainen, no juttu. Hyllystä haettiin vinyylilevy, vietiin tiskille, pyydettiin laittamaan soimaan pöytään yksi ja sitten istuttiin ja kuunneltiin. Ehdin yleensä kuunnella Popedaa sopivasti tunnin ja mennä sitten viimeisellä koulubussilla kotiin periferiaan.

Näin muutamia vuosia myöhemmin käytän edelleen mieluiten Raision kirjastoa, nyttemmin uutta ja hienoa.. Ilmaista parkkitilaa on, sään salliessa fillarilla pääsee, palvelu pelaa ja bussikortin lataaminenkin onnistuu samassa paikassa. Erityisesti lastenosasto ansaitsee arvosanan huippu. Ja onhan siellä Suomen toinen sateenkaarihyllykin. Ei huonosti sinulta, vanha kotikaupunki.

Tämänpäiväinen saalis jokerilainahyllystä viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa oli, sanoisinko, aika hyvä.