Tänään on sellainen erityinen päivä, että lempiartistini, ihana Olavi Uusivirta, tulee tänne kotikaupunkiini keikalle ja liputkaan eivät maksa paljon. Olen kuitenkin itselleni rehellinen ihminen ja tiedostan, että keikalla käväisy niin, että juo siinä lasin vettä ja jammailee ja lähtee sitten kotiin, ei vaan onnistu. Kun ei niin ei. On se jo nähty. Aina menee rahaa, aikaa ja aivosoluja enemmän kuin tarpeen olisi. Ja kun KSVHI* on ihan odotettu seuraus, jatkumo, mikälie, joka ei aivan estä niin ainakin tehokkaasti hidastaa huomista hiihtämistä (kyllä!), piti tätä nyt ainakin harkita viimeiseen asti. Harkinnan aikana käytiin kirjastossa.
Siinä räntärättejä väistellessä tuli mieleen sellainen ajatus, että kun täältä takaisin sohvalle pääsen, en varmasti lähde sieltä minnekään. Että nyt haen kyllä pähkinöitä Lidlistä ja pääsen merkittävästi halvemmallakin näin. Ja kas! Universumi lähetti merkin kirjastossa.
Solsidan! Sarja, jota tehokkaasti välttelin koska kaikki viittasi siihen, ettei se voi olla hyvä. Muistelen tuota esitetyn Suomen telkkarissa joskus sunnuntaisin aamuysiltä tai korkeintaan lauantaina viideltä, suomennos tuo mieleen jonkun maalaislääkärisarjan jossa kaikki ovat kirkkokuorossa ja no, kun ei vaan. Sitten kävi niin, että vahingossa näin yhden jakson tilanteessa, jossa en voinut paeta ja kaikki muut olivat innoissaan. Eikä ollutkaan huono. Oli päinvastoin oikein hyvä. Eikä silti voinut katsoa enempää, koska sarjojen katsominen aloitetaan kaudesta yksi ilman poikkeuksia, eikä tämän ykköskautta löytynyt mistään. Paitsi nyt.
Olen pahoillani, Olavi, mutta pärjännet ilman minua. Nähdään Ruisrockissa sitten.
* Kännissä Se Vaikutti Hyvältä Idealta
